Amesto Accounthouse blogi

Amesto tuo Suomeen uusia työpaikkoja ja pohjoismaista osaamista

Kirjoittanut Taru Heikinheimo | 8.10.2026 5.11.52

Norjalainen perheyritys Amesto AccountHouse rakentaa parhaillaan toimintaansa Suomessa ja kasvattaa paikallista tiimiään. Ameston kautta suomalaisyritykset saavat talous- ja palkkahallinnon palvelut yhdeltä kumppanilta sekä Suomessa että muissa Pohjoismaissa.  

Amestolla on vahva ja vakiintunut asema Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Suomen toiminnan käynnistyminen täydentää Ameston pohjoismaista verkostoa.

– Suomi oli meille luonteva seuraava askel. Yhä useampi asiakkaamme toimii useassa Pohjoismaassa ja haluaa talous- ja palkkahallintonsa yhdeltä kumppanilta. Me pystymme tarjoamaan yhden kumppanin, mutta samalla paikallisen osaamisen jokaisessa maassa, kertoo Taru Heikinheimo.

Pohjoismainen toimintamalli palvelee yrityksiä molempiin suuntiin. Kansainväliset konsernit saavat paikallista talous- ja palkkahallinnon osaamista Suomen toiminnoilleen, ja suomalaisyritykset saavat saman kumppanin kautta palvelut myös muihin Pohjoismaihin.

Amesto Suomen osaaminen ulottuu myös kirjanpidon ja palkanlaskennan ulkopuolelle.

– Tarjoamme tukea esimerkiksi talousjohtamiseen, HR-asioihin ja kansainvälisen henkilöstön global mobility -kysymyksiin. Meillä on asiantuntijoita eri puolilla Pohjoismaita, joten voimme koota asiakkaan tarpeisiin sopivan osaamisen myös yli maarajojen.

Moderni talous- ja palkkahallinto eri kokoisten yritysten käyttöön 

Amesto on investoinut automaatioon, tekoälyyn ja omien teknologiaratkaisujensa kehittämiseen.

Teknologialla on selkeä tehtävä Amestolla: vähentää manuaalista työtä ja vapauttaa asiantuntijoiden aikaa tehtäviin, joissa heidän osaamisestaan on asiakkaalle eniten hyötyä.

– Hyödynnämme rohkeasti teknologiaa ja tekoälyä, mutta emme asiantuntijuuden kustannuksella. Teknologian tehtävä on vähentää manuaalista työtä ja vapauttaa asiantuntijoiden aikaa siihen, missä heidän osaamisestaan on asiakkaalle eniten hyötyä. Ihmistä tarvitaan edelleen siihen, että joku tuntee asiakkaan liiketoiminnan, osaa neuvoa ja auttaa silloin, kun eteen tulee jotain poikkeavaa, sanoo Heikinheimo.

Käytännössä asiantuntija voi esimerkiksi tunnistaa asiakkaan prosesseista turhia vaiheita, auttaa ratkaisemaan poikkeustilanteen tai ottaa mukaan oikean osaajan toisesta Amesto-maasta, kun asiakkaan toiminta laajenee ulkomaille.

Amesto AccountHouse on yksi Pohjoismaiden johtavista talous- ja palkkahallinnon palveluyhtiöistä. Yli 350 asiantuntijaa Pohjoismaissa työllistävä Amesto palvelee niin pieniä ja keskisuuria yrityksiä kuin kansainvälisiä konserneja.

Tutustu Ameston palkanlaskennan palveluihin.

Tutustu Ameston taloushallinnon palveluihin.

Kasvua rakennetaan yhdessä 

Amesto Suomen tiimi kasvaa uusien asiakkuuksien mukana. Samalla Suomeen syntyy uusia työpaikkoja talous- ja palkkahallinnon osaajille.

– Haluamme rakentaa Suomeen tiimin, jossa on vahvaa osaamista ja jossa ihmisillä on mahdollisuus kehittyä omassa työssään. Esihenkilönä minulle on tärkeää, että ihmisillä on edellytykset onnistua ja että jokainen tietää, mitä omalta roolilta odotetaan. Hyvä tiimi syntyy siitä, että erilainen osaaminen täydentää toisiaan.

Ihmisiin panostaminen on osa Ameston tapaa tehdä liiketoimintaa. Perheomisteisen konsernin toimintaa ohjaa Triple Bottom Line -malli, jossa menestystä tarkastellaan kolmen ulottuvuuden kautta: People, Planet ja Profit. Henkilöstön hyvinvointia ja kehittymistä, ympäristövaikutuksia ja kannattavaa liiketoimintaa tarkastellaan rinnakkain.

– Haluamme rakentaa asiakkaidemme kanssa pitkäaikaisia kumppanuuksia ja ymmärtää heidän liiketoimintaansa. Päivittäisten rutiinien pitää hoitua sujuvasti ja luotettavasti. Parhaimmillaan talous- ja palkkahallinto on paljon enemmän kuin rutiinien hoitamista. Sen kautta syntyy tietoa, jota voidaan hyödyntää myös liiketoiminnan kehittämisessä, Heikinheimo kiteyttää.

Lue lisää Ameston Triple Bottom Line -ajattelusta.

Haluatko kuulla lisää Amestosta ja palveluistamme? Ota yhteyttä alla olevan lomakkeen kautta!