Miten kirjanpidon hinta muodostuu?

Kirjanpidon hinta vaihtelee yrityksen koon, tapahtumamäärän ja kirjanpidon laajuuden mukaan. Hintaan vaikuttavat esimerkiksi tositteiden ja muiden kirjanpitotapahtumien määrä sekä se, mitä taloushallinnon tehtäviä palveluun sisältyy.

Kirjanpitoa voidaan hinnoitella tuntityönä tai kiinteällä kuukausihinnalla. Kirjanpidon tuntihinnoittelu sopii esimerkiksi yksittäisiin tai rajattuihin toimeksiantoihin. Jatkuvassa kirjanpidossa kiinteä kuukausihinta tekee kustannuksista ennakoitavampia ja helpottaa taloushallinnon budjetointia.

Ennakoitava kirjanpidon hinta ja luotettava palvelu

Kirjanpidossa oikeellisuus, ajantasaisuus ja asiantunteva tekeminen ovat tärkeämpiä kuin pelkkä hinta. Kokeneet kirjanpidon asiantuntijamme huolehtivat siitä, että kirjanpito tehdään oikein ja ajallaan sekä voimassa olevien säädösten ja vaatimusten mukaisesti.

Automaatio vähentää manuaalista työtä ja rutiineja, jolloin asiantuntijoillamme on enemmän aikaa keskittyä yrityksesi talouden seuraamiseen ja liiketoimintasi tukemiseen. Nostamme esiin olennaisia havaintoja ja muutoksia, jotta tiedät, mitä yrityksesi taloudessa tapahtuu ja pystyt reagoimaan ajoissa.

Katso hintaesimerkit

Kirjanpidon hinta ja palvelu tarpeidesi mukaan

Hinnoittelemme kirjanpidon yrityksesi tarpeiden mukaan. Näin maksat vain siitä palvelusta, jota yrityksesi oikeasti tarvitsee. Useimmissa jatkuvissa toimeksiannoissa kiinteä kuukausihinta tekee kustannuksista ennakoitavia ja helpottaa taloushallinnon budjetointia. Yksittäisissä tai rajatuissa toimeksiannoissa kirjanpidon tuntihinnoittelu voi puolestaan olla tarkoituksenmukaisempi.

Kirjanpidon asiantuntijamme voivat auttaa esimerkiksi seuraavissa:

  • Kuukausittainen kirjanpito
  • Osto- ja myyntireskontra
  • Maksuliikenteen hallinta
  • Kassavirran ennustaminen
  • ALV-laskenta ja -raportointi
  • Käyttöomaisuuskirjanpito ja poistot
  • Jaksotukset ja täsmäytykset
  • Kuukausiraportointi
  • Tilinpäätös ja veroilmoitukset
  • Johdon raportointi

Kirjanpito ei ole meille vain numeroiden kirjaamista.

Hyödynnämme automaatiota ja taloushallinnon järjestelmiä, jotta taloustieto pysyy ajantasaisena ja manuaalinen työ vähenee. Asiantuntijamme puolestaan auttavat tulkitsemaan lukuja ja nostavat esiin asioita, joihin yrityksessä kannattaa reagoida.

Saat siis kirjanpidon lisäksi paremman näkyvyyden siihen, mitä yrityksesi taloudessa tapahtuu ja mitä se tarkoittaa liiketoiminnallesi.

Näin kirjanpidon hinta Amestolla muodostuu

Jotta voimme tarjota yrityksesi tarpeisiin sopivan hinnan, huomioimme kirjanpidon hinnoittelussa useita tekijöitä. Kirjanpidon hinta määräytyy muun muassa tositemäärän, palvelun laajuuden, järjestelmien ja yrityksesi tarpeiden perusteella.

Palvelun laajuus

  • Mitä kirjanpidon ja taloushallinnon tehtäviä palveluun sisältyy
  • Osto- ja myyntilaskujen käsittelyn määrä
  • Reskontrien ja maksuliikenteen hallinnan tarve

Tapahtumien määrä

  • Kuukausittaisten kirjanpitotapahtumien määrä
  • Tositteiden ja laskujen määrä
  • Taloushallinnon aineistojen määrä ja käsittelytarve

Yrityksen toimiala ja erityispiirteet

  • Toimialan erityisvaatimukset
  • Yrityksen toiminnan ja kirjanpidon erityispiirteet
  • Esimerkiksi konsernirakenteet tai ulkomaan toimintaan liittyvät tarpeet

Järjestelmät ja automaatio

  • Käytössä olevat taloushallinnon järjestelmät
  • Järjestelmien väliset integraatiot ja tiedonsiirrot
  • Automaatioaste ja manuaalisen työn määrä

Palvelun tarpeet

  • Pelkkä kirjanpito tai laajempi taloushallinnon kokonaisuus
  • Kuukausittaisen raportoinnin ja seurannan tarve
  • Tarve jatkuvalle asiantuntijatuelle

Yrityksen kasvu ja muutokset

  • Yrityksen toiminnan tai tapahtumamäärien kasvu
  • Muutokset yrityksen rakenteessa tai liiketoiminnassa
  • Taloushallinnon palvelutarpeiden muuttuminen

Haluatko tietää, mitä kirjanpito maksaisi yrityksellesi?

Pyydä tarjous

Kirjanpidon hintaa arvioidessa kannattaa katsoa kokonaisuutta

Kirjanpitoa valittaessa hinta on luonnollisesti yksi tärkeä tekijä.

Sen lisäksi kannattaa varmistaa, että palveluntarjoajalla on kokemusta yrityksesi toimialasta, tarvittava osaaminen ja toimivat järjestelmät. Myös sillä on merkitystä, kuinka kattavaa palvelua tarvitset ja saatko tarvittaessa asiantuntevaa tukea kirjanpidon kysymyksiin.

Kun vertailet kirjanpitopalveluita, kiinnitä huomiota erityisesti näihin asioihin:

  • Kokemus ja ymmärrys yrityksesi toimialasta
  • Osaaminen kirjanpitoon liittyvissä säädöksissä ja erityistilanteissa
  • Toimivat järjestelmät ja automaatio
  • Palvelun kattavuus ja jatkuva asiantuntijatuki

Autamme yritystäsi koko taloushallinnon kokonaisuudessa

Amesto auttaa yrityksiä kirjanpidossa ja taloushallinnossa sekä tarjoaa tarvittaessa tukea myös muissa talouden kysymyksissä. Digitaalisten työkalujen avulla yhteistyö sujuu helposti riippumatta siitä, missä yrityksesi sijaitsee.

Kirjanpidossa ei ole kyse vain lakisääteisten raporttien tuottamisesta. Meille on tärkeää, että yrityksesi taloudesta saatava tieto on ajantasaista, ymmärrettävää ja hyödyllistä myös päätöksenteossa. Autamme seuraamaan talouden kehitystä, tunnistamaan olennaisia muutoksia ja ymmärtämään, mitä luvut kertovat yrityksesi tilanteesta.

Tarvitsetpa apua koko taloushallintoon tai vain tiettyihin osa-alueisiin, palvelu voidaan rakentaa yrityksesi tarpeiden mukaan.

Lue lisää taloushallinnon palveluistamme
Simplifying Business

Ota yhteyttä lomakkeella ja lasketaan yrityksesi tarpeisiin räätälöity kirjanpidon hinta

Voit myös soittaa asiantuntijallemme Kari Ämmälälle numeroon +358 405287447.

kari Ämmälä 2